Muutama viime viikko on hurahtanut hetkessä.
Kevät vaihtunut kesään.
Siitepöly tukkinut nenät, kurkut karhentanut ja saanut silmät vuotamaan.
Aurinko polttanut (sitä palvomatta) olkapäät ihottumalle.
Sain kylvettyä salaatin ja pinaatin ja istutettua esikasvatetun mintun ja sen jokun muun yrtin minkä nimeä en kirjoittanut ylös.
Edelleen kaupassa on porkkanan, tillin ja retiisin siemenet.
Kitkin ensimmäiset rikkaruohot kukkamaasta.
Missä välissä nekin kasvoi? Kun vasta alkoi maa vihertää.
Olen potenut yhä kasvavaa ahdistusta feisbuukkiin, ja tätä blogiakin kohtaan.
Mietin laittavani pillit pussiin, koneet säppiin.
Lymyilen jossain rajalla; huvittaa-ei huvita-huvittaa.
Kaikki muu vie aikaa ja haluan antaa sille kaikelle muulle aikaa.
Kamerakin on saanut nököttää melkein kaksi viikkoa koskematta!
Kaivoin sen tänään pitkästä aikaa esiin, kuvatakseni kirsikkapuita, ja lapsiamme.
Olen potenut myös matkakuumetta.
Kotikaupunkiahdistusta.
Miettinyt millaista olisi asua jossain muualla?
Mistä jään paitsi jos asun (asumme) ikäni samassa pikku kylässä?
Jäänkö mistään?
Toisaalta ja ihan oikeasti, olen kuitenkin hyvin tyytyväinen kaikkeen elämässä.
Tyytyväinen tähän tavalliseen turvalliseen arkeen.
Kunhan vaan mietin.
:)
